Kalevalaseura
ja Saamelaisarkisto järjestävät 2.11.2012 klo 12–17 Inarissa
Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa seminaarin Missä on Saamenmaa?
Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta Saamenmaa on paikkana
monimerkityksinen ja muuttuva käsite, jota voi tarkastella useasta
näkökulmasta. Seminaarissa eri alojen tutkijat pohtivat paikan käsitettä
Saamenmaa esimerkkinään. Saamenmaa voi olla kielessä, joiussa,
duodjissa, muistoissa, kuvitelmissa, taideteoksissa tai ihmisissä
kaukana maantiedollisesta Saamenmaasta.
Seminaarissa
julkistetaan Kalevalaseuran 91. vuosikirja Saamenmaa –
Kulttuuritieteellisiä näkökulmia (SKS). Teoksessa kartoitetaan
saamentutkimuksen nykytilaa tuoreista näkökulmista, joita tarjoavat
pääosin uuden sukupolven tutkijat.
Seminaarin teema jatkuu
Sajoksessa klo 19 Saamelaismusiikkikeskuksen ja Kalevalaseuran
järjestämässä konsertissa. Konsertissa esiintyvät Ulla
Pirttijärvi-Länsman Ulda-yhtyeineen sekä Tiina Aikio ja Annukka
Hirvasvuopio-Laiti, joita säestää Heikki Nikula. Konsertissa kuullaan
perinteistä ja modernia joikua sekä muuta saamelaismusiikkia.
Kirjailija, toimittaja ja elokuvantekijä Ima-Aikio Arianaick lausuu
konsertin aikana runojaan, joita värittää herkkä valokuvaesitys.
Seminaariin
on vapaa pääsy. Konsertin pääsylipun hinta on 5/8 euroa. Lipunmyynti
alkaa Sajoksen infossa tuntia ennen konsertin alkua.
Lisätietoja seminaarista
Elina Lampela
Kalevalaseura, tiedottaja
elina.lampela@kalevalaseura.fi
puh. 040 538 5216
Lisätietoja konsertista
Anu Magga
Saamelaismusiikkikeskus, suunnittelija
anu.magga@samediggi.fi
puh. 050 567 2204
Järjestäjät
Kalevalaseura
on vuonna 1911 perustettu säätiö, joka tukee ja tekee tunnetuksi
Kalevalaan ja suomalaiseen kulttuuriperintöön liittyvää tutkimusta ja
taidetta kotimaassa ja maailmalla.
Saamelaisarkisto on osa
arkistolaitosta ja kuuluu Kansallisarkiston tutkimuksen ja kehittämisen
vastuualueeseen. Saamelaisarkisto tukee ja edistää saamelaisia koskevaa
tutkimusta. Arkisto aloitti toimintansa helmikuussa 2012.
Saamelaismusiikkikeskus
on vuodesta 2008 lähtien toiminut Saamelaiskäräjien erillisyksikkö,
joka tekee saamelaismusiikkia tunnetuksi ja tukee sen säilymistä,
kehittämistä ja opettamista.
Seminaari Missä on Saamenmaa?
2.11.2012, klo 12–17, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari,
Klo 12–13
Kalevalaseuran puheenjohtaja, professori Seppo Knuuttila Avaussanat
Veli-Pekka Lehtola, professori, Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti
Saamentutkimuksen haasteita
Ulla Piela, toiminnanjohtaja, Kalevalaseura
Saamenmaa – kulttuuritieteellisiä näkökulmia. Kalevalaseuran 91. vuosikirjan esittely
Klo 13–13.30 Kahvi
Klo 13.30–17
Seminaarin puheenjohtajana Seppo Knuuttila
Jussi Nuorteva, pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja
Saamelaisaineistot arkistoissa
Thomas DuBois, Ph.D., Scandinavian Studies and Folklore Studies, University of Wisconsin-Madison: Saamelaisuus amerikkalaisin silmin
Ellen Marie Jensen, tohtoriopiskelija, Lapin yliopisto, Arktinen keskus
The
imagined Sápmi in the narratives of third generation Sámi Americans –
Kuviteltu Saamenmaa Amerikan saamelaisten kertomuksissa
Professori Marja Tuominen, kulttuurihistoria, Lapin yliopisto
Minne tahansa, kunhan vain pois tästä maailmasta – sinne missä maan piiri päättyy. Utopia olemattomuuden tyhjyydestä
Professori emeritus Pekka Sammallahti, Oulun yliopisto
Saamen kieli ja Saamenmaa
Sisko Ylimartimo, dosentti, Oulun yliopisto
Fantasian Saamenmaa – saamelaisuus satujen kuvituksissa
Loppukeskustelu
Puheenjohtajana Veli-Pekka Lehtola
Konsertti Missä on Saamenmaa?
2.11.2012, klo 19
Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari
Konsertissa
esiintyvät Ulla Pirttijärvi-Länsman Ulda yhtyeineen sekä Tiina Aikio ja
Annukka Hirvasvuopio-Laiti, joita säestää Heikki Nikula. Konsertissa
kuullaan perinteistä ja modernia joikua sekä muuta saamelaismusiikkia.
Kirjailija, toimittaja ja elokuvantekijä Ima-Aikio Arianaick lausuu
konsertin aikana runojaan, joita värittää herkkä valokuvaesitys.
Konsertin
kesto väliaikoineen on noin 2 tuntia. Väliajalla ravintola Gallasta voi
ostaa kahvia ja virvokkeita sekä pientä purtavaa. Konsertin lipunmyynti
alkaa Sajoksen info-pisteessä tuntia ennen konsertin alkua. Pääsylipun
hinta on 5/8 euroa. Lipunmyynnissä voi maksaa vain käteisellä.
SUOMALAIS-UGRILAISTEN KIRJALLISUUKSIEN LIITTO / Association of finno-ugric literature / Ассоциация финно-угорских литератур
17.10.12
8.10.12
MAC:n sukukansapäivä 20.10.: Ugrit lavalla
SUKUKANSAPÄIVÄ
2012
UGRIT LAVALLA – Suomalais-ugrilaisen maailmanmusiikin ilta
Aika: lauantai 20.10.2012 klo 18–22
Paikka: Suomalainen
Olutravintola Villi Wäinö, Kalevankatu 4, Helsinki
Musiikkia:
Ailu Valle
Juulia
Salonen
Aapo Ilves
Svetlana
Rutškina
Santtu-karhu
ja Fedja-setä
Savukeidas
Kustantamo / Ville Hytönen julkistaa Ville Ropposen esseekokoelman Uralilainen ikkuna ja Santtu Karhun
runokirjan Hyvästit Karjala, Terveh Petroskoi.
Järjestäjät:
M. A. Castrénin seura, Opetus- ja kulttuuriministeriö / sukukansaohjelma
Esiintyjät
Ailu Valle, Ivalo – Suomi
Pohjoissaamenkielistä räppiä esittävän Ailu Vallen
esikoisalbumi julkaistiin elokuussa 2012 Ijahis Idja
- alkuperäiskansanmusiikkifestiv aaleilla Inarissa. Aihepiirit levyllä
vaihtelevat luonnon arvostamisesta yhteiskunnallisen tilanteen pohtimiseen
filosofisella ja kantaaottavalla otteella. Ailu Valle räppää myös suomeksi ja
englanniksi, opettaa saamen kieltä ja toimittaa Saamen radion uutisia.
Juulia Salonen, Sipoo – Suomi
Laulaja, kansanmuusikko ja tarinankertoja Juulia Salonen
esiintyy sekä soolona että yhtyeidensä riveissä, suomeksi ja ruotsiksi. Juulia
Salonen yhdistää soolo-ohjelmistossaan liikuttavat ja humoristiset laulut,
intiimissä tunnelmassa kerrotut kummitusjutut, hurjat ihmiskohtalot ja
tunnelmallisen soiton. Yhtyeitä ovat tarinankerronnan ja musiikin yhdistävä
Eppel&Peppel, suomenruotsalaiseen perinteeseen pohjaava Rosenfink,
viulu-laulu-duo Paju sekä laulukvartetti Mamo. Juulia Salonen on myös kansanmusiikin
opettaja opettaen sekä aikuisia että lapsia ja mukana monenlaisissa
poikkitaiteellisissa projekteissa.
Aapo Ilves, Viro
Monipuolinen Aapo Ilves tunnetaan runoilijana, kirjailijana,
laulajana, lauluntekijänä, taiteilijana ja kuvittajana – hän oli tekemässä myös
vuoden 2012 Euroviisujen Viron-edustuskappaletta. Hän on julkaissut runo- ja
proosakirjoja sekä hänen tekstejään on mukana useissa antologioissa. Aapo Ilves
on Tarton NAKin, nuorten kirjailijoiden yhdistyksen, kantava voima. Aapo Ilves
on esiintynyt aiemmin Suomessa Turussa ja Helsingissä.
Svetlana Rutškina, Udmurtia
Muusikko, tutkija Svetlana Rutškina toimii laulajana
Udmurtian Filharmoniassa ja erilaisissa musiikkiryhmissä, kuten tyttötrio
Malpan ja bändi Silent Woo Goore, joka tuli toiseksi Italiassa vuonna 2011
järjestetyssä vähemmistökielten laulukilpailussa Liet International.
Parhaillaan Rutškina on sukukansaohjelman stipendiaattina Helsingin yliopiston
Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella
tehden vertailevaa tutkimusta udmurttilais–venäläisestä ja suomalais–venäläisestä
kaksikielisyydestä.
Santtu-karhu ja Fedja-setä, Karjala
Santtu Karhu (Aleksandr Medvedev) on itäkarjalaisen
rockyhtyeen, Suomessa erilaisissa musiikkitapahtumissa ja -klubeilla taajaan
kierrelleen Santtu Karhu
& Talvisovat laulaja ja lauluntekijä. Petroskoissa asuva Karhu
on toiminut eräänlaisena edelläkävijänä karjalan kielen ja
karjalaisen perinteen vaalinnassa. Hän on tiettävästi ensimmäinen henkilö, joka
on kirjoittanut kevyen musiikin lyriikkaa livvin eli Aunuksen karjalan kielellä.
Santtu Karhu ja yhtyeessä soittava, maailman ainoaksi vepsäläiseksi
sähkökitaristiksi mainittu Fjodor Astašov esiintyvät tällä kertaa
akustisena duona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)