20.12.12

Haapasalo kiertää Venäjän suomensukuiset ugrit 30 päivässä

Tv-sarjat Venäjän halki 30 Päivässä ja Silkkitie 30 Päivässä saavat jatkoa.

Nyt näyttelijä Ville Haapasalo matkustaa Siperiaan etsimään suomalaisuuden juuria. Hän matkaa 30 päivän ajan Volgalla ja Uralilla suomensukuisten kansojen luona. Tästä toukokuussa 2012 kuvatusta matkasta tulee Yle Teemalle 10-osainen huikea sarja, jossa näytetään ennennäkemättömiä paikkoja sukulaiskansojemme mailta. Sarjassa myös tavataan monia suomalaisugrilaista äidinkieltään vaalivia ihmisiä, naapurimme mahtavan lipun alla. Mitä heille kuuluu?

Matka alkaa Marista, jossa Ville pääsee mukaan pienen Shorunzan kylän elämään. Kylän väitetään olevan yksi parhaiten säilyneitä suomalaisugrilaisia kyliä Marissa. Villen hiljentää pyhä lehto ja saa tanssimaan polkkaa kylän nuorin asukas.

Toinen kohteista on Udmurtia. Udmurtia on kuuluisia Kalashnikovin AK-47 kiväärin valmistamisesta. Kuinka käy aseita pelkäävälle Villelle Izhmashin asetehtaalla? Toinen asia, josta Udmurtia on viime aikoina tullut tutuksi on Euroviisumummot, jotka sijoittuivat toukokuussa 2012 toiseksi Euroviisujen finaalissa. Ville tapasi Buranovan kylän Babushkat ja kyseli tunnelmia, kaksi päivää ennen finaalia.

Kolmas vierailun kohde on Mordva, jossa on ersiä ja moksia. Pääkaupungissa Saranskissa Ville joutuu keskelle MM-kävelykisan hulinaa. Maailman parhaimmat kävelijäthän tulevat juuri Mordvan alueelta ja meno on sen mukainen. Saranskissa Ville tapaa tapaa myös yhden maan suosituimmista suomalaisugrilaisista muusikoista. Alue on vauraampaa kuin muut suomalaisugrilaiset alueet Venäjällä ja se näkyy mm. Putinin vierailua varten rakennetussa kylässä ja koulussa, joissa lapsia valmennetaan kadeteiksi, jo ensimmäisestä luokasta lähtien. Ville näkee kuinka koululainen kokoaa ja purkaa käsikranaatin.

Toiseksi viimeinen matkakohde on Komi, joka sijaitsee Ural-vuoriston länsipuolella. Komit ovat yksi säilyneimmistä suomalaisugrilaisista kansoista Venäjällä, perinteidensä ja kielensä puolesta. Pääkaupungissa Syktyvkarissa Ville pääsee Komin kuuluisimman kuvanveistäjän malliksi ja tapaa suomalaisille tutun hiihtäjälegendan Raisa Smetaninan. Matkan koskettavimmat hetket Ville kokee Stalinin entisen vankileirin joukkohaudan äärellä, jossa makaa 25 000 ruumiin seassa myös monia suomalaisia vankeja. Matkan loppua kohti tunnelman nostaa mansien pyhät kivipatsaat Uralin huipulla sekä seitsemän hirvenvasan varaemona toimiminen.

Viimeinen matkakohde on Uralin itäpuolella sijaitseva Hantimansia. Ville todistaa kuinka pulassa perinteistä porotaloutta harjoittavat hantit ovat keskellä venäläisten öljynporausalueita. Pääkaupungissa Hantimansiassa Villelle näytetään maaginen mansijumalatar. Matka huipentuu OB- jokiajeluun, joka johtaa kuuluisalle Sosvan silakkatehtaalle, jonka herkkuja nautitaan Moskovan Kremlissä asti. Ville löytää myös pieniä suomalaisugrilaisia kyliä, joihin pääsee kulkemaan vaan kesäisin, joen ollessa sula.

Tämä matka Venäjän suomalaisugrilaisille alueille on ollut Villelle rankin, aiempiin verrattuna. Olosuhteet olivat enemmän kuin köyhiä, tiet lähes kulkukelvottomia ja lentokoneet nähneet parhaat päivänsä jo vuosikymmeniä sitten. Raskainta oli kohdata totuus katoavista sukulaisista, joiden kohtalosta ei monikaan enää välitä.

Yle Teemalla ja Areenassa Ville Haapasalon tähdittämät sarjat

Yle Teema sunnuntaina 30.12.2012 klo 10: Venäjän halki 30 päivässä, 8 osaa peräkkäin
Yle Teema tiistaina 1.1.2012 klo 10: Silkkitie 30 päivässä, 10 osaa peräkkäin
Yle Teema keskiviikkoisin alkaen 2.1.2012 klo 21 Suomensukuiset 30 päivässä, 10 osaa, uusinnat perjantaisin klo 20.

Matkalla Villen kanssa-kokonaisuus esitetään Yle Areenassa seuraavasti:

Lauantaina 29.12.2012 Suomensukuiset 30 päivässä alkaen klo 13 (kaikki 10 osaa)
Sunnuntaina 30.12.2012 Venäjän halki 30 päivässä (kaikki 8 osaa)
Uudenvuodenpäivänä 1.1.2013 Silkkitie 30 päivässä (kaikki 10 osaa)
 

5.12.12

Mitä mieltä olet M. A. Castrénin seurasta?



M. A. CASTRÉNIN SEURA KYSYY MIELIPIDETTÄNNE
Helsinki 5.12.2012
ОБЩЕСТВО М.А.КАСТРЕНА СПРАШИВАЕТ ВАШЕ МНЕНИЕ
Хельсинки 5.12.2012 г.


Kehitämme toimintaamme ja haluamme kuulla tärkeimpien sidosryhmiemme kokemuksia meistä ja yhteistyöstä kanssamme. Sukukansaohjelman uudistuksen myötä siirrytään toteuttamaan uutta strategiaa vuodesta 2013 alkaen, minkä vuoksi saamamme palaute on ensiarvoisen tärkeää seuran tulevaisuudelle.

Pyydämme, että vastaatte tähän kyselyyn 15.12.2012 mennessä. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme kirjapalkintoja.

Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.

Vastaukset pyydetään lähettämään sähköpostitse marja.lappalainen[a]castren.inet.fi tai tarmo.hakkarainen[a]castren.inet.fi

M. A. Castrénin seura        

pj. Ildikó Lehtinen                                   siht. Marja Lappalainen

KYSELY

1. Millainen mielikuva Teillä on M. A. Castrénin seurasta? Miten luonnehditte M. A. Castrénin seuraa?
........................................................................................................................................
.......................................................................................................................................

2. Mitä M. A. Castrénin seuran osa-alueita tunnette parhaiten (1 erittäin hyvin, 2 melko hyvin, 3 kohtalaisesti, 4 melko huonosti, 5 erittäin huonosti, 6 en osaa arvioida)?
_ sukukansaohjelma
_ tietopalvelu
_ kirjasto
_ sukukansapäivät
_ muu

3. Kuinka usein olette yhteydessä M. A. Castrénin seuraan? Miten pidätte yhteyttä (käynti toimistossa, puhelimitse, sähköpostitse, facebook, kirjeitse)?
.........................................................................................................................................
.........................................................................................................................................

4. Kuinka arvioitte yhteistyötä M. A. Castrénin seuran kanssa (1 täysin samaa mieltä, 2 melko samaa mieltä, 3 samaa mieltä, 4 jokseenkin eri mieltä, 5 täysin eri mieltä, 6 en osaa arvioida)?
_ yhteistyö M. A. Castrénin seuran kanssa on avointa
_ yhteistyö M. A. Castrénin seuran kanssa on joustavaa
_ M. A. Castrénin seuralla on tiivis suhde sidosryhmiinsä
_ M. A. Castrénin seura paneutuu yhteistyöhön kumppaniensa kanssa huolella
_ M. A. Castrénin seuralta saa asiantuntevaa palvelua
_ M. A. Castrénin seuralta saa nopeaa palvelua
_ M. A. Castrénin seura edistää tietämystä Venäjän suomalais-ugrilaisista kansoista
_ M. A. Castrénin seuran tiedotus on aktiivista
_ M. A. Castrénin seuran tiedotus on monipuolista ja kattavaa

5. M. A. Castrénin seura haluaa suunnata toimintaansa niihin asioihin, jotka koetaan kaikkein tärkeimmiksi. Valitkaa listasta 1-3 asiaa, jotka mielestänne ovat M. A. Castrénin seuran tärkeimpiä kehitysalueita.
_ yhteistyö Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa
_ kolmikantayhteistyö Suomi–Viro–Unkari
_ yhteistyö muiden ulkomaisten toimijoiden kanssa
_ yhteistyö suomalaisten toimijoiden kanssa
_ tiedotustoiminta
_ näkyvyys julkisuudessa asiantuntijaorganisaationa
_ jokin muu kehitysalue, mikä   ......................................................................................

6. M. A. Castrénin seura haluaa kehittää yhteistyötä Venäjän suomalais-ugrilaisten kanssa. Millaisia yhteistyöhankkeita näette tärkeänä tulevaisuudessa? Voitte valita (X) useampia vaihtoehtoja.
_ pienimuotoiset, nopeat hankkeet
_ suuret, monivuotiset hankkeet
_ tiedonvaihto
_ yleiset yhteistyöhankkeet (kansalaisjärjestöt ym. toimijat)
_ julkaisuhankkeet ml. verkkojulkaisut
_ kirjoittajakurssit
_ lehtihankkeet
_ radio- ja tv-hankkeet, elokuvat
_ käännöstuet
_ koulutushankkeet
_ palkinnot
_ musiikkialan hankkeet
_ teatterihankkeet
_ lapsiin ja nuoriin suunnatut hankkeet
_ asiantuntijavierailut
_ museohankkeet
_ kirjastohankkeet
_ stipendiaatti- ja tutkijavaihto
_ muu, mikä   ...................................................................................................................

7. M. A. Castrénin seura hakee konkreettisia yhteistyöhanke-ehdotuksia ensi vuotta varten. Oletteko suunnitellut yhteistyöhankkeita M. A. Castrénin seuran kanssa? Millaisia? Pyydämme luonnehtimaan hankkeita lyhyesti tässä kyselyssä ja toimittamaan varsinaiset ehdotukset M. A. Castrénin seuraan 31.12.2012 mennessä.
.........................................................................................................................................
.........................................................................................................................................
.........................................................................................................................................
.........................................................................................................................................
.........................................................................................................................................



Yhteystiedot

Järjestö   ...........................................................................................................................

Yhteyshenkilö   ................................................................................................................

Osoite   ............................................................................................................................

Puhelin   ...........................................................................................................................

Faksi   ..............................................................................................................................

Sähköposti   .....................................................................................................................


ОБЩЕСТВО М.А.КАСТРЕНА СПРАШИВАЕТ ВАШЕ МНЕНИЕ

Хельсинки 5.12.2012 г.




В настоящий момент Общество М.А.Кастрена стремится к совершенствованию своей деятельности. В связи с этим Общество обращается к своим партнерам с просьбой высказать ваше мнение о деятельности Общества и об опыте сотрудничества с нами.  В составлении новой стратегии деятельности начиная с 2013 года мы будем опираться на результаты  данного опроса.

Просим отправить ответы до 15 декабря 2012 года. Среди лиц, которые ответили на опрос,  будут разыгрываться книги.

Ответы будут рассматриваться конфиденциально.

Просим Вас отправить ответы  по электронной почте по адресу: marja.lappalainen@castren.inet.fi или tarmo.hakkarainen@castren.inet.fi


ОБЩЕСТВО М.А.КАСТРЕНА



Ильдико Лехтинен                                                      Марья Лаппалайнен
Председатель                                                                Секретарь




ОПРОС

1. Что вы знаете о деятельности Общества? Как могли бы вы охарактеризовать его деятельность?

…………………………………………………………………………………………………………..

…………………………………………………………………………………………………………..

2. Насколько хорошо вы знаете сферы деятельности Общества?
(1. Очень хорошо, 2. довольно хорошо, 3. умеренно, 4. довольно плохо, 5. очень плохо, 6. не умею сказать)
- Программа родственных народов,
- информационная служба
- библиотечное дело
- проведение дней родственных народов,
- другое, что?

3. Как часто и каким образом вы поддерживаете контакты с Обществом?
(посещение офиса Общества, по телефону, по электронной почте, по почте, по Facebook)

…………………………………………………………………………………………………………..

…………………………………………………………………………………………………………..

4. Как вы оцениваете ваше сотрудничество с Обществом?
1. полностью согласен, 2. частично согласен, 3. согласен, 4. частично другого мнения, 5. полностью другого мнения, 6. не умею сказать
- сотрудничество носит открытый характер
- сотрудничеству присуще гибкость взаимоотношений партнеров
- Общество поддерживает тесную связь с партнерами
- Общество внимательно рассматривает предложения партнеров
- Общество предоставляет компетентные услуги
- Общество своевременно реагирует на поступающие предложения и запросы
- Общество способствует популяризации знаний о финно-угорских народах России
- Общество активно и многосторонне информирует о своей деятельности

5. Общество стремится развивать те сферы своей деятельности, которые считаются наиболее важными. Выберите из нижеследующего списка 1–3 пункта, являющиеся, по вашему мнению,  самыми важными сферами, которые в дальнейшем необходимо совершенствовать:
- сотрудничество с финно-угорскими народами России
- сотрудничество с другими зарубежными деятелями культуры
- сотрудничество с финскими деятелями культуры
- информационная работа Общества
- рейтинг Общества в СМИ в качестве экспертной организации
- другая сфера развития, какая? ……………………………………………………………………...

6. Общество стремится совершенствовать сотрудничество с финно-угорскими народами России. Какие основные направления вы считаете важными в будущем? Вы можете выбрать из нижеследующего списка несколько вариантов (X)
- реализация краткосрочных мини-проектов
- реализация долгосрочных многолетних мега-проектов
- обмен информацией
- реализация общих проектов с негосударственными организациями и деятелями культуры
- реализация издательских проектов (включая сетевые издания)
- проведение курсов начинающих литераторов
- реализация проектов в области печатных СМИ
- реализация проектов в области электронных СМИ (радио и телевидение, Интернет) и создания фильмов
- предоставление переводческих стипендий
- реализация проектов в области обучения
- присуждение премий различного характера в области культуры
- реализация проектов в области музыки
- реализация проектов в области театрального искусства
- реализация проектов, направленных на развитие детской и молодежной культуры
- экспертные визиты
- реализация проектов в области музейного дела
- реализация проектов в области библиотечного дела
- обмен стипендиатами и научными сотрудниками
- реализация других проектов, каких? ……………………………………………………………….

7. Общество интересуют конкретные предложения по сотрудничеству на 2013 год. Есть ли у Вас конкретные идеи по реализации проектов совместно с Обществом? Просим Вас коротко изложить содержание своих идей и отправить их в Общество М.А.Кастрена до 31 декабря 2012 года.

…………………………………………………………………………………………………………..
…………………………………………………………………………………………………………..
…………………………………………………………………………………………………………..
…………………………………………………………………………………………………………..
…………………………………………………………………………………………………………..


Контактные данные

Название организации ………………………………………………………………………………...

Контактное лицо ………………………………………………………………………………………

Адрес …………………………………………………………………………………………………...

Телефон ………………………………………………………………………………………………..

Факс ……………………………………………………………………………………………………

Электронная почта ……………………………………………………………………………………