Runsas puoli vuotta on kulunut Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liiton (AFUL) 11. kongressista Oulussa. M.A. Castrénin seuran tekemän kyselyn tähänastisista vastauksista ilmenee, että valtaosaltaan ulkomaiset osanottajat Virosta ja Venäjältä ovat olleet kongressiin ja sen järjestelyihin tyytyväisiä. Myös me järjestäjät koimme kokonaisuuden onnistuneeksi ja siihen upotetun vaivannäön arvoiseksi.
AFUL:n rakenne jäsentensä, Viron, Unkarin ja Venäjän kansallisten kirjailijaliittojen yhdyssiteenä on tuottanut sen, että sen pääasiallisin toimintamuoto on joka toinen vuosi järjestettävä kongressi. Rotaatioperiaatteen mukaan seuraava on Unkarissa vuonna 2012 pääteemanaan lastenkirjallisuus.
Vaikka tämä teema on ollut esillä aiemminkin, Mordvan kongressissa 2000, se on aina ajankohtainen. Uralilaisten kirjallisuuksien tulevaisuus on vahvasti kytköksissä siihen, saadaanko niille uusia lukijoita polvenkorkuisista nousten. Ja tämän kirjallisuuden on oltava äidinkielistä; sen tukemiseen on varattava riittävät varat kulttuuriministeriöiden budjeteista ja säätiöiden salkuista.
Omakielisen kirjallisuuden tilanne on ymmärrettävästi erilainen Venäjällä ja kolmessa itsenäisessä suomalais-ugrilaisessa maassa. Federaatiossa vähemmistökirjallisuudet kituuttavat vajain resurssein ja isovenäläisen yhdensuuntaistamispaineen alaisina. Mutta yksinkertaista ei ole Euroopan unionin jäsenmaissakaan. Miten niissä realisoisi uralilaisuuden, osoittaisi juurten tulevan sieltä ilman että sorrutaan nostalgiseen romantiikkaan tai folkloristiseen kitsiin? Kuitenkin yhteyden on löydyttävä korkeintaan muutaman vuosikymmenen kuluessa ekonomisista, ekologisista ja moraalisista syistä. Isien perintö, äitien maito osoittaa miten voidaan elää tarpeet resursseihin sopeuttaen, yhteisöllisesti, rikasta kieltä käyttäen. Vaarana ovat yksipuolistava media ja suuret tappajakielet. Sosiaalinen media voi auttaa, mutta tarvittaisiin myös Al Jazeeran kaltainen vapaa uralilainen taivaskanava, suora yhteys Numi-Torumiin.
Oma lukunsa on saamelaiskirjallisuus, koska se ilmestyy neljän valtakunnan alueella, joista kaksi on germaanisia. Paradoksaalisesti tilanne on paras Norjassa, jossa saamelaisilla on alkuperäiskansan status ja riittävät mahdollisuudet itsehallinnollisesti toteuttaa omaa kulttuuriaan. Lastenkirjallisuus on Saamessa kirjallisuuden tärkein ja myös kukoistavin oksa. Runous on loistavaa, novelli ja kertomus sinnittelee, romaani ei oikein tahdo nousta, mutta värikäs ja monikielinen satu- ja kuvakirja elää vahvaa kauttaan. Saamen kirjakieliä on kuusi, ja usein teksti on kirjassa usealla näistä kielistä plus norjaksi. Tai on erilliset rinnakkaisvolyymit.
AFUL:n keskeinen tehtävä on solmia paremmat suhteet saamen kirjailijaliittoon (SGS) ja muihin saamenkirjallisuuden toimijoihin. Tähän asti yhteydet ovat olleet satunnaisia.
Suomessa ongelmana on pitkään ollut suhteellinen välinpitämättömyys uralilaisia sisarkirjallisuuksia kohtaan. Se koskee Suomen valtakunnan alueellakin kirjoitettavaa saamelaiskirjallisuutta. Meillä ei ole julkaistu saamelaiskirjallisuuden antologiaa vuonna 1974 ilmestyneen kaksikielisen Skabmatolak - Tulia kaamoksessa -teoksen jälkeen. Myös yksittäisten saamelaiskirjailijoiden teoksia on julkaistu kovin vähän.
Oulun kongressiksi julkaistujen Volga-antologian (toim. Ville Ropponen) ja UgricSlam!2010 -antologian (toim. Jouni Tossavainen) saama kohtalainen ja kiinnostunut kritiikki osoittaa, että meilläkin voi tällä alueella tapahtua. Samaa todistaa Leena Laulajaisen ja Svetlana Hämäläisen toimittama, kongressissa vernissoitu nykymarilaisen naislyriikan antologia Vaahterat palavat. Ne voivat olla tienviittoina suurempaan kukoistukseen. Meillä on paljon pieniä, joustavaliikkeisiä kustantajia, ja painotyö on nykyvehkein helppoa. Kiinnostusta ja lukijoita saa vain toimimalla: ei pidä odottaa kysyntää, vaan luoda sitä.
Jouni Tossavaisen perustama AFUL-blogi toimii, lietsoo pelkoa ja toivoa Volgalta Jeniseille (Ville Ropponen). Sen kautta saa myös monta linkkiä erilaisille ugrisivustoille. Lopulta sanon sen runoin:
Varo sanojasi
kuljeta niitä miekkana huotrassa
ettei terä kulu
Ei missään muussa kielessä
ole näitä sanoja syntymässä
Kari Sallamaa
AFUL:n puheenjohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti