25.–28.8. XI kansainvälinen suomalais-ugrilainen kirjallisuuskongressi 2010 XI International Finno-Ugric Literature Congress Oulu XI Международный финно-угорский литературный конгрес
LOPPUYHTEENVETO
Järjestäjät
Marin tasavallassa v. 2008 pidetyssä X kansainvälisessä suomalais-ugrilaisessa kirjallisuuskongressissa Nuoret kirjailijat päätettiin, että seuraava kongressi teemasta käännöskirjallisuus järjestetään Suomessa. Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liitto AFUL ja paikallinen kirjailijaliitto ovat toimineet yleensä kongressien järjestäjinä. Koska Suomen Kirjailijaliitto ei ole AFULin jäsen, tehtävän otti vastaan M. A. Castrenin seura, vuoden 1991 kirjallisuuskongressin Kieli on kotimaani järjestäjä.
M. A. Castrénin seuran tehtävänä oli alunperin rahoituksen hankkiminen ja kongressin yleiskoordinointi ja vastuu sen toteutuksesta. Lopulta seuran toimenkuva laajeni paitsi kongressin suunnitteluun myös sen käytännön toteutukseen.
Oulun yliopiston dosentti, professori ja Suomalais-ugrilaisten Kirjallisuuksien Seuran AFULin varapuheenjohtaja Kari Sallamaa toimi kongressia valmistelevan toimikunnan puheenjohtajana ja piti yllä yhteyksiä AFULin pj. Arvo Valtoniin, jonka kanssa käytiin alustavat neuvottelut ja jolle lähetettiin tietoa kongressijärjestelyjen etenemisestä ja mm. tiedotteet kommentoitavaksi ennen niiden lähettämistä.
Toimikunnassa olivat edustettuina Suomen Kirjailijaliitto, kirjoittajayhdistys Huutomerkki, kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiila, Äidinkielen opettajain liitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Oulun läänin taidetoimikunta, Viro-kulttuurisuhteita hoitava Tuglas-seura, Suomi-Unkari-Seura, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus, Suomi-Venäjä Seura sekä Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti. Toimikuntaan pyydettiin edustajia myös kuudelta muulta taholta, mm. ruotsin- ja saamenkielisiltä kirjallisuusjärjestöiltä. Valmisteleva työryhmä kokoontui kaksi kertaa. Sen tehtävänä oli ideoida kongressin sisältöä.
Oulu-toimikunnan muodostivat Kari Sallamaan johdolla Huutomerkki ry:n, Oulun läänin läänintaidetoimikunnan ja Oulun kaupungin edustajat. Oulu-toimikunnan tehtävänä oli toimia paikallisena yhdyssiteenä Oulun kaupungin, Oulun yliopiston ja oululaisten kirjallisten toimijoiden välillä. Oulussa projektisihteeri ja Oulun kongressitoimisto hoitivat käytännön järjestelyitä. Projektisihteerin toimenkuvaan kuului ilmoittautumisten ja esitelmien vastaanotto, käännöstyöt ja yhteydenpito kongressin osallistujiin. Lisäksi hän oli kongressin ajan käytettävissä.
Teema
Valittu teema oli lähellä M. A. Castrénin seuran omaa toimintaa: Suomen
sukukansaohjelmasta on tuettu kääntämistä suomalais-ugrilaisista kielistä ja
suomalais-ugrilaisille kielille vuodesta 1997 lähtien käännösstipendein joko
yksittäisille kääntäjille tai kääntäjäryhmille. Kohteena ovat olleet käännökset
mistä tahansa kielestä mille tahansa suomalais-ugrilaiselle kielelle. Käännöksiä on
tehty monista kielistä, ja niin kansainväliset klassikot kuin nuorten kirjailijoiden
uutuusteokset ovat vuosien varrella saavuttaneet suomalais-ugrilaisen lukijakuntansa.
Suomen sukukansaohjelman linjaus on tukenut Viron heimo-ohjelman
käännösstrategiaa kääntää suomalais-ugrilaisilla kielillä kirjoitettua kirjallisuutta
muille kielille. Lisäksi M. A. Castrénin seura on myöntänyt kirjallisuuspalkintoja
vuodesta 1997 lähtien.
Alustavien keskustelujen pohjalta todettiin, että kongressin sisältöä tulisi olemaan
teoreettiset tiedot kääntämisestä ja sen välineistä, eri kulttuurien tuntemus,
uudissanojen luominen, tekijänoikeuskysymykset ja kääntäjän ja kirjailijan työ
muuttuvassa maailmassa.
Kongressin alaotsikoksi valmisteleva toimikunta valitsi monitulkintaisen otsikon
Kirjallisuus käännekohdassa, joka AFULin loppuasiakirjassa kääntyi muotoon
Vesilinnun siivet.
Alku
Kongressin valmistelut alkoivat 29.1.2009, jolloin pidettiin valmistelevan
toimikunnan ensimmäinen kokous Helsingissä.
Valmisteleva toimikunta halusi tehdä kongressista suurelle yleisölle avoimen
tilaisuuden: sekä pleenum- että jaostotyöskentelyyn oli vapaa pääsy. Lisäksi
kongressin kirjailijoita vietiin yleisön luo: Oulun Taiteiden yössä Ravintola
Vanhalla Paloasemalla pääsivät suomalais-ugrilaiset kirjailijat ja runoilijat
ääneen sekä keskustelu- että runotilaisuudessa. Kongressin kattava simultaani-
ja konsekutiivitulkkaus, joka järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa
kirjallisuuskongressien historiassa tässä laajuudessa, mahdollisti yli kielirajojen
tapahtuvan ymmärryksen.
Kongressiin kutsuttiin erityisesti nuoria kirjailijoita, kääntäjiä, toimittajia ja
kustantajia. Kongressiin oltiin valmiita ottamaan vastaan 5 henkilöä / suomalais-
ugrilainen kieliryhmä, mikä on ollut ryhmäkoko aiemmissakin kongresseissa.
30.6.2010 kiintiöt olivat täynnä tai ylittyivät kaikilla muilla paitsi saamelaisilla ja
nenetseillä.
Oulua tapahtumapaikkana pidettiin onnistuneena ja kiinnostavana valintana, mutta
se oli kallis kohde erityisesti Venäjältä tuleville. Yhteiskuljetusvaihtoehtoja rajalta
Ouluun kartoitettiin, mutta ne jouduttiin hylkäämään liian kalliina vaihtoehtona.
Alustavat varaukset kongressipaikasta, majoituksista ja ruokailuista tehtiin keväällä
2009. Tiedote 1 julkaistiin 12.6.2009 lähettämällä se suomalais-ugrilaisille
kirjailijaliitoille, kirjallisuus- ja kulttuurijärjestöille, yliopistoille, tiedotusvälineille
ja virallisille tahoille. Tiedote 2 lähetettiin 16.3.2010. Ilmoittautumisia esitelmineen
pyydettiin 30.4.2010 mennessä. Ilmoittautumisia otettiin sen jälkeenkin vastaan,
viimeiset ilmoittautumiset tehtiin kongressipaikalla. Viime hetken muutokset ja
peruutukset olivat haaste kongressiorganisaatiolle ja aiheuttivat ylimääräistä työtä ja
kustannuksia.
Tiedotus
Lehdistöä, tv- ja radiokanavia informoitiin kahteen otteeseen kongressista, keväällä
ja kesällä 2010. Paikallista oululaista mediaa (21 kpl) ja kirjailijayhdistyksiä (16
kpl) informoitiin niin ikään kahteen otteeseen. Keväällä 2010 lähetettiin oululaisille
kirjakaupoille ja antikvariaateille tietoa kongressista ja mahdollisuudesta järjestää
kirjailijatapaamisia, kirjaesittelyjä tms. Lisäksi esitimme toivomukset, että kirjakaupat
laittaisivat esille suomalais-ugrilaisaiheisia kirjoja, tarjoaisivat niitä erikoishintaan
jne.
Kongressista järjestettiin 17.5.2010 lehdistötilaisuus Oulussa ja 7.8.2010
paneelikeskustelu Suomalais-ugrilaiset kirjallisuudet tänään Pohjois-Suomen
Kirjamessuilla.
Suomen Moskovan- ja Pietarin-suurlähetystöä ja Petroskoin edustustoa tiedotettiin
kongressista ja toimittiin tiiviissä yhteistyössä kirjaimellisesti viimeisiin päiviin
saakka.
Aiempiin kirjallisuuskongresseihin on osallistunut yhteensä 67 suomalaista kirjailijaa,
joille lähetettiin tietoa kongressista ja kutsu tulla paikan päälle. Suomalaisia
kustantamoja lähestyttiin myös ja tarjottiin mahdollisuutta osallistua kongressiin.
Kongressin omia verkkosivuja ei taloudellisista syistä voitu toteuttaa. Kongressin
nettisivut sijoitettiin seuran kotisivujen yhteyteen kongressin virallisilla kielillä suomi,
englanti ja venäjä.
Ennen kongressia oululainen päälehti Kaleva julkaisi kokosivun artikkelin
kongressista. Kongressin aikana paikalla kävi tiettävästi yksi tv-yhtiö ja kaksi
radioyhtiötä ja 5–10 toimittajaa. Yksi radioyhtiö haastatteli kongressin jälkeen.
Vaikka järjestäjien resurssit eivät riittäneet kattavaan mediaseurantaan, näkyvyys
Suomessa voidaan todeta vaatimattomaksi.
Rahoitus
Rahoitusta haettiin vuosina 2009-2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Alfred
Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, Otavan kirjasäätiö, Ekla-säätiö
ja E. W. Ponkalan säätiö myönsivät apurahoja seitsemän muun tahon antaessa
kielteisen päätöksen. Kokonaisrahoitus varmistui odotuksista ja toiveista huolimatta
vasta loppukeväällä 2010, mikä rasitti järjestelyorganisaation lisäksi myös niitä
kongressin osanottajia, jotka odottivat kongressin lopullisia majoituskustannuksia.
Kokonaisrahoituksen selvittyä majoitus voitiin tarjota ilmaiseksi osallistujille.
Vaikka rahoitusta ei saatu toivottua määrää, talous saatiin, ohjelmaa ja henkilökuntaa
karsimalla, pysymään asetetuissa rajoissa.
Talousarvion laadinnassa lähdettiin heti alussa siitä, että ilman osallistumismaksuja
(joiden kuvittelimme toimivan myös tehokkaana varausjärjestelmänä) kongressia ei
voi järjestää ja että toisaalta osallistumismaksuilla ei voida kattaa koko kongressin
kuluja. Osallistumismaksuksi päädyttiin 100 euroon (esim. Petroskoin kongressissa
v. 2006 se oli ollut 50 e, Pilicsaban fennougristikongressissa v. 2010 125 e). Kaikki
eivät valitettavasti maksaneet osallistumismaksua.
Kongressi tuli maksamaan noin 700 euroa / osallistuja. Tämän summan jouduimme
maksamaan myös niistä henkilöistä, jotka peruuttivat tulonsa viime hetkellä tai jäivät
muuten tulematta ja joiden majoitusta, ruokailuja jne. ei voitu enää perua vaan ne
jouduttiin maksamaan.
Materiaaliavustuksia saatiin Helsingin Sanomilta, Kaleva-lehdeltä, Nordea-pankilta
ja Lakiasiantoimisto Castrén & Castrénilta. Lisäksi monet tahot ja yksityiset henkilöt
tekivät korvaamatonta ja palkatonta työtä kongressin hyväksi.
Kongressin kirjallinen sisältö
Esitelmät pyydettiin lähettämään kirjallisesti 30.4.2010 mennessä. Joidenkin
esitelmiä oli vaikea saada useista pyynnöistä huolimatta, jotkut toivat esitelmän
tullessaan kongressiin. Tulkkaus- ja painatusaikataulujen kannalta esitelmien
viivästyminen aiheutti ylimääräistä työtä ja kuluja järjestäjille.
Kongressin esitelmäjulkaisuun Vesilinnun siivet voitiin ottaa 30.6.2010 mennessä
saadut esitelmät. Suomalais-ugrilaisten kirjailijaliittojen toimintakertomuksia
kirjaan ei saatu yhtäkään. Suunnitelmissa oli myös liittää kirjaan esittelyt kongressin
osanottajista, mutta siitä jouduttiin luopumaan ajanpuutteen takia -– useista
kirjailijoista ei saatu ollenkaan cv-tietoja, ja osa saadusta materiaalista olisi vaatinut
runsaasti toimitustyötä. Tulkkeja sekä pleenumin ja jaostojen puheenjohtajia varten
tehtiin lyhyet kirjailijaesittelyt työkäyttöön.
Vapaa-ajan kirjallista ohjelmaa (Oulun kirjailijakierros, runotilaisuus, keskustelu)
pidettiin monipuolisena, tuoreena ja kiinnostavana.
Kirjaan UgricSlam2010! oli tarkoitus koota tervetulotilaisuudessa esitetyt runot
alkuperäiskielellä, suomeksi ja englanniksi. Joidenkin ilmoittautuneiden runoilijoiden
runoja saatiin pyydellä useaan otteeseen, pari heistä jouduttiin jättämään ohjelmasta
pois sen takia ettei heiltä saatu materiaalia. Tekstien viipyminen aiheutti käännös-,
toimitus- ja painatuskiireitä. Kirja ilmestyi ajoissa, mutta siihen oli jäänyt virheitä,
epätarkkuuksia ja epätasaisuutta. Osittain korjattu painos saatiin kuitenkin jakoon
seuraavana päivänä.
Savukeidas Kustannuksen Volga-antologia julkistettiin kongressissa ja Ekla-säätiön
avustuksella se lahjoitettiin kaikille kongressin virallisille osallistujille.
Kongressin aikana järjestettiin kirjanäyttely kahden viime vuoden aikana
julkaistuista suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja kieliin jollakin tavalla liittyvistä
kirjoista, joita kertyikin monta pöydällistä, joukossa myös vanhempaa kirjallisuutta.
Suomessa julkaistuja kirjoja saatiin näyttelyyn 25 kpl. Kirjanäyttelyn avajaisissa
oli mahdollisuus esitellä kirjoja ilmoittamalla asiasta etukäteen. Viisi kirjailijaa
esiintyikin, ja lisäksi joukko muita joten varattu yhden tunnin aika loppui kesken.
Näyttelyn kirjat lahjoitettiin kongressin jälkeen Oulun yliopiston kirjastolle.
Tulkkaus suomi – venäjä – englanti
Sekä kongressin virallisessa osuudessa (pleenum, jaostot) että epävirallisessa
osuudessa (retki, ilta-ohjelmat) järjestettiin simultaani- ja konsekutiivitulkkaus
kongressin virallisilla kielillä suomi, englanti ja venäjä. Tulkkaus jaostoissa
sai erityiskiitosta, sillä se teki keskustelun mahdolliseksi myös esityskieltä
osaamattomille.
Tulkkaus (tekniikka ja tulkit) oli taloudellisesti kallein osuus kongressissa mutta siitä
ei haluttu tinkiä – olihan kongressin teemana kääntäminen.
Esitelmätekstien saaminen etukäteen tulkeille oli paikoitellen vaikeaa. Ammattitai–
toiset ja kongressin tematiikkaan perehtyneet tulkit saivat kyllä kiitosta sekä
esiintyjiltä että kuulijoilta. Kääntäminen osoittautui varsin ajankohtaiseksi teemaksi.
Majoitus
Majoitus oli alunperin tarkoitus järjestää Oulun yliopiston opiskelija-asuntoloissa
Linnanmaalla, jolloin kaikki kongressin osallistujat olisivat voineet majoittua
samaan paikkaan. Tästä jouduttiin luopumaan, koska majoitustilat eivät olleetkaan
ennakkotiedoista huolimatta käytettävissä.
Majoitusta varten etsittiin riittävän suurta ja edullista hotellia Oulun keskustasta.
Hotelli Turisti oli kokonaan kongressivieraiden käytössä ja Radisson Blu Hoteliin
majoittui 16 henkilöä, joista 10 kpl oli itsemaksavia. Osa kongressin osanottajista oli
yksityismajoituksessa.
Yksi kiusallinen loppuepisodi tapahtui Turistissa, jossa yksi huone todettiin jätetyn
niin huonoon kuntoon, että sen siivous ja uudelleenkalustamiskulut kohosivat
runsaaseen 300 euroon, minkä seura joutui maksamaan. Rahat saatiin takaisin
asianosailta jälkikäteen.
Oheisohjelmat
Kongressin yhteydessä järjestettiin myös oheistapahtumia muualla Suomessa: M.
A. Castrénin seuran Komi-aiheinen näyttely oli esillä Oulun lähellä Tyrväällä,
Suomi-Venäjä-Seuran Sugrirock2010 kiersi tapahtuma-aikaan Oulussa. Kongressiin
tarjottiin loppukesästä myös Lappi-aiheista valokuvanäyttelyä, mutta varojen ja ajan
puutteessa se jouduttiin hylkäämään. Valokuvanäyttelyä esittelevä kirja lahjoitettiin
kuitenkin kirjanäyttelyyn.
Suomen PEN ry:n naisjaosto oli valmis tukemaan yhden naisrunoilijan osallistumista
kongressiin, mikäli hän esiintyisi PENin naisrunotapahtumassa Oulussa. Runoilijatar
kuitenkin poistui Oulusta ennen naistapahtumaa, ilmoittamatta siitä järjestäjille tai
PENille, joten tukisuunnitelma ei toteutunut ja naisrunouden tapahtuma toteutettiin
todennäköisesti ilman suomalais-ugrilaista komponenttia.
Huomioita kongressista
Toimintakulttuurieroista johtuen perustietojen saaminen ilmoittautujilta oli
yllättävän ongelmallista: miksi tarvitaan etukäteen henkilön nimi, miksi esitelmä
jne. Selityksiä, että nimi tarvitaan hotellihuoneen varaamista varten, esitelmä
kongressijulkaisua varten, saatiin toistella useampaankin otteeseen samoille
henkilöille. Loppujen lopuksi kongressiin tuli muutamia henkilöitä, jotka eivät
lähettäneet ilmoittautumiskaavaketta, eivät vahvistaneet tuloaan saati maksaneet
osallistumismaksuaan. Lisäksi osa lähti kongressipaikalta pois ennen kongressin
päättymistä, ilmoittamatta asiasta etu- tai jälkikäteen. Näistä kaikista ja etenkin
peruutuksista koitui useiden tuhansien eurojen tappiot järjestäjille.
Moni olisi toivonut kongressille lisää medianäkyvyyttä, niin myös järjestäjät. Tietoa
kongressista pyrittiin tarjoamaan monipuolisesti suomalaiselle medialle mutta sitä
ei saatu paikalle edes tyydyttävästi. AFUL voisi mahdollisesti kartoittaa kongressin
saamaa medianäkyvyyttä muilla suomalais-ugrilaisilla alueilla.
Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liiton suomalaiset toimija-aktiivit perustivat
AFUL-blogin http://ugrikirjallisuus.blogspot.com , jonka tarkoitus on toimia vapaana
kanavana suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden ja kirjallisuuden asiantuntijoiden välillä.
Mordvalaisryhmän poisjäänti oli erittäin valitettava asia. Saimme tiedon
viisumiongelmista viikkoa ennen kongressin alkua, kun viisumihakemuksia oltiin
jättämässä Suomen Moskovan-suurlähetystöön. Lähetystön mukaan viisumit olisi
tehty, mikäli hakemuskaavakkeet olisivat olleet kunnossa (ne olivat puutteellisesti
täytetyt). Suurlähetystön kanssa ehdittiin neuvotella ja sopia pikakäsittely
mordvalaisten hakemuksille, jos he olisivat toimittaneet uudet tai täydennetyt
hakemukset lähetystöön viimeistään perjantaina 20.8., jolloin viisumit olivat olleet
noudettavissa maanantaina 23.8. Kutsut mordvalaisille oli lähetetty pikapostina
kesäkuussa heti kun heidän passitietonsa oli saatu, ja viisuminhakuohjeet oli
lähetetty sähköpostitse heinäkuun alussa, 1,5 kk ennen kongressia. Muita viime
hetken poisjääntejä oli onneksi vähemmän, ainoastaan yksi hanti, yksi komi ja yksi
virolainen jäivät pois sairauden takia.
Järjestäjiä jäi harmittamaan myös se, että rahoitussyistä johtuen jotkin suunnitellut
ohjelmat ja tilaisuudet eivät toteutuneet, esim. tilaisuus, jossa kirjailija ja heidän
kääntäjänsä olisivat kohdanneet toisensa.
XI kansainvälinen suomalais-ugrilainen kirjallisuuskongressi Kirjallisuus
käännekohdassa toi esille ja teki tunnetuksi suomalais-ugrilaisten kansojen
nykykirjallisuutta sekä tarjosi suomalais-ugrilaisille kirjailijoille ja kääntäjille
kontakteja sekä toistensa että muiden kansojen kirjalliseen maailmaan.
Suomalais-ugrilaisten kansojen kielet, kirjallisuudet ja kulttuurit kamppailevat
olemassaolostaan Venäjän muuttuvissa olosuhteissa. Kiinnostus suomalais-ugrilaisten
kansojen kirjallisuuksiin – ja erityisesti käännöskirjallisuuteen – on omiaan lisäämään
myös suomalais-ugrilaisten uskoa omaan tulevaisuuteensa.
8.8.2011 ML
25.–28.8. XI kansainvälinen suomalais-ugrilainen kirjallisuuskongressi
2010 XI International Finno-Ugric Literature Congress
Oulu XI Международный финно-угорский литературный конгрес
KYSELYN TULOKSET
Kyselyllä kartoitettiin osallistujien tyytyväisyyttä ja kongressin tuloksellisuutta.
Sen tarkoituksena oli antaa palautetta kongressin järjestäjille ja seuraavaa
kirjallisuuskongressia suunnitteleville.
Kysely lähetettiin 8.2.2011 sähköpostitse kaikille toimivan sähköpostiosoitteen
ilmoittaneille varsinaisille osallistuneille (45 henkilöä). Vastauksia saatiin
määräaikaan 28.2.2011 mennessä sähköpostitse ja kirjeitse 8 kpl.
1. Kongressin tapahtumapaikka
Tilat ja tekniikka
Oulua tapahtumapaikkana pidettiin onnistuneena valintana ja muuten hyvänä mutta
toisaalta kalliina kohteena erityisesti Venäjältä tuleville. Oulun yliopiston tilat
Linnanmaan kampuksella koettiin hyviksi ja erinomaisiksi, jopa vaatimattomampikin
olisi riittänyt.
Ruokailut
Ruokailuja sekä Linnanmaalla että muun ohjelman aikana pidettiin erinomaisina ja
korkeatasoisina.
2. Majoitus
Majoitus hotelleissa Turisti ja Radisson oli hyvin järjestetty. Kohtelias ja
palveluhaluinen henkilökunta molemmissa hotelleissa saivat kiitosta. Parempana olisi
pidetty, että majoitus olisi ollut yhdessä paikassa.
3. Vapaa-ajanohjelmat
Tervetulotilaisuus ja Finno-Ugric Poetry Slam
Tervetulotilaisuuteen oltiin tyytyväisiä ja sitä pidettiin erinomaisena, monipuolisena
ja siksi mielenkiintoisena tapahtumana. Poetry Slamin englanninkielistä nimeä
kritisoitiin yhdessä palautteessa.
Kaupunginvastaanottoa ja keskustelu- ja runotilaisuutta Vanhalla Paloasemalla
arvioitiin samoin. Joku tosin olisi toivonut suurimuotoisempaa vastaanottoa.
Sananvapausteeman käsittelyä ei pidetty kovin onnistuneena toteutuksena.
Hailuodon-retkeä pidettiin poikkeuksetta upeana ja unohtumattomana elämyksenä –
ainoastaan yöpymistä saarella jäätiin kaipaamaan.
4. Tulkkaus suomi – venäjä – englanti
Simultaani- ja konsekutiivitulkkausta pleenumissa, jaostoissa ja vapaa-ajan
tapahtumissa pidettiin hyvin onnistuneena. Tulkit olivat perehtyneet kongressin
aihepiiriin ja olivat nopeita, joustavia ja aina valmiita auttamaan. Tulkkaus
jaostoissa sai erityiskiitosta, sillä se teki keskustelun mahdolliseksi myös esityskieltä
osaamattomille. Englannin kieltä ei pidetty tarpeellisena tulkkauskielenä – sen sijaan
ehdotettiin ruotsia, ranskaa tai saksaa.
5. Kongressin kirjallinen sisältö
Virallista ohjelmaa pidettiin hyvänä ja erinomaisena ja esitelmiä enimmäkseen
tasokkaina. Vesilinnun siivet -kongressijulkaisua pidettiin onnistuneena, kun taas
Volga-antologiaan ei oltu niin tyytyväisiä.
Vapaa-ajan kirjallista ohjelmaa (Oulun kirjailijakierros, runotilaisuus, keskustelu)
pidettiin monipuolisena, tuoreena ja kiinnostavana.
6. Parasta kongressissa
Kongressin parhaimmiksi puoliksi nimettiin
- miellyttävä tunnelma niin virallisessa ohjelmassa kuin vapaa-aikana
- jaostojen esitelmät
- uusien yhteyksien luominen ja saaminen kollegoihin
- aikataulussa pysyminen
7. Parannettavaa kongressissa
Moni olisi toivonut kongressille lisää medianäkyvyyttä. Majoituksen maksuttomuus
ilmoitettiin liian myöhään, mikä vaikeutti delegaatioiden kokoamista.
Mordvalaisryhmän poisjäänti oli erittäin valitettava asia.
Virolaista kansallista kulttuuria olisi haluttu enemmän esille.
8. Kongressin jälkeen tapahtunutta
Kongressista sai hyödyllisiä kokemuksia ja yhteyksiä. Vaikutukset kirjalliseen
elämään ja käännöstoimintaan tulevat esille pikkuhiljaa.
9. Ehdotukset seuraavaan kongressiin
Lastenkirjallisuus-teemaa pidettiin hyvänä, ja paikalle toivottiin erityisesti
lastenkirjailijoita. Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liiton toivottiin valikoivan
tulijoita tehokkaammin.
Alateemoiksi toivottiin uralilaista filosofiaa ja lyhytproosaa.
Keskustelulle toivottiin toivottiin enemmän aikaa. Medianäkyvyyttä toivottiin
lisää. Seuraavaan INF-julkaisuun toivottiin esitelmien lisäksi suomalais-ugrilaisten
kirjailijaliittojen toimintakertomuksia.
в г. Oулу XI Международный финно-угорский литературный конгресс
ПОДВЕДЕНИЕ ИТОГОВ XI МЕЖДУНАРОДНОГО ФИННО-УГОРСКОГО
ЛИТЕРАТУРНОГО КОНГ-РЕССА
Организаторы
На X Международном конгрессе финно-угорских писателей «Будущее финно-угорских
литератур. Творчество молодых авторов», проведенном в Республике Марий Эл в
2008 году, было принято решение о том, что следующий конгресс на тему переводной
литературы будет организован в Финляндии. Организаторами конгрессов обычно
являлись Ассоциация финно-угорских литератур АФУЛ и местный союз писателей.
Так как Союз писателей Финляндии не является членом АФУЛ, эту функцию приняло
на себя Общество М.А. Кастрена – организатор литературного конгресса 1991 года на
тему «Язык – это моя родина».
Задачей Общества М.А. Кастрена первоначально было обеспечение финансирования
конгресса, его общее координирование и ответственность за его проведение. В
конечном итоге задачи Общества в этом аспекте были расширены и охватили кроме
планирования конгресса, его осуществление на практике.
Доцент университета г. Оулу, профессор и заместитель председателя Ассоциации
финно-угорских литератур (АФУЛ) Кари Салламаа выполнял функцию председателя
оргкомитета конгресса, находясь в контакте с председателем АФУЛ Арво
Валтоном, с которым велись предварительные переговоры, и которому передавалась
информация о ходе организационных работ по подготовке конгресса. В частности, ему
предоставлялись информационные бюллетени для получения его комментариев перед
дальнейшей рассылкой бюллетеней.
В составе оргкомитета были представлены Союз писателей Финляндии, Общество
литераторов «Хуутомеркки» («Восклицательный знак»), Группа писателей и
художников «Киила» («Клин»), Ассоциация преподавателей родного языка,
Ассоциация перевод-чи-ков (письменный и устный перевод) Финляндии, Комиссия по
делам искусств губернии Оулу, Общество имени Тугласа, занимающееся культурными
связями Эстонии, Общество «Финляндия – Венгрия», Центр культуры и науки
Венгрии, Общество «Финляндия – Россия», а также Институт России и Восточной
Европы. В состав комис- сии запра- шивались кандидатуры представителей и у
шести других организаций, в частности, шведоязычных и саамских литературных
организаций. Подготовительная рабочая группа собралась два раза. Ее задачей
являлась разработка содержания конг-ресса.
Комиссию «Оулу» под руководством Кари Салламаа составили представители
Общества «Хуутомеркки», Комиссии по делам искусств губернии Оулу и города Оулу.
Задача Комиссии «Оулу» состояла в выполнении функций местного связующего звена
между литераторами и литературными организациями города Оулу и университетом г.
Оулу.
В Оулу секретарь по проектам и конгресс-бюро занимались практической
организацией конгресса. В обязанности секретаря по проектам входили регистрация
участников и докладов, работы по переводу и осуществление контактов с участниками
конгресса. Помимо этого, секретарь был в распоряжении участников в течение всего
времени проведения конгресса.
Тема
Тема конгресса была близка к деятельности Общества М.А. Кастрена: из средств
Финляндской программы поддержки культур финно-угорских народов России с 1997
года выделяются ассигнования для выполнения переводов с финно-угорских языков
и на финно-угорские языки путем выдачи переводческих стипендий отдельным
переводчикам или группам переводчиков. Объектами финансирования при этом были
переводы с любого языка на любой финно-угорский язык. Переводы были сделаны с
многих языков, и, как классики мировой литературы, так и книжные новинки молодых
писателей с годами приобрели круг своих финно-угорских читателей. Направления,
включенные в Финляндскую программу поддержки финно-угорских народов России,
предусматривали поддержку переводческой стратегии Эстонской программы
родственных народов, а именно перевод литературы, написанной на финно-угорских
языках на другие языки. Кроме этого Общество М.А. Кастрена с 1997 года присваивает
литературные премии.
В результате предварительных дискуссий было констатировано, что на обсуждение
конгресса необходимо вынести темы, касающиеся теоретических сведений о
переводе и используемых при этом средствах, знаний различных культур, создания
неологизмов, вопросов авторского права, а также темы, затрагивающие работу
переводчика и писателя в изменяющемся мире.
В качестве подзаголовка названия конгресса комиссия выбрала многозначное
выражение «Переломный момент литературы», который в заключительном документе
АФУЛ получил форму «Крылья водоплавающей птицы».
Начало
Подготовка конгресса началась 29.1.2009 года, когда в Хельсинки было проведено
первое заседание оргкомитета.
Оргкомитет хотел организовать конгресс в виде мероприятия, открытого для широкой
публики: доступ был свободным как на пленарные заседания, так и к работе секций.
Помимо этого, писатели встречались с публикой. В «Ночь искусств» в Оулу в
ресторане «Ванха палоасема» («Старая пожарная станция») финно-угорские писатели
и художники выступали на дискуссионных мероприятиях, публично читали стихи.
Благодаря наличию как полного синхронного, так и последовательного перевода во
время конгресса, которые, насколько известно, были впервые в истории литературных
конг- рессов организованы в столь большом объеме, стало возможным преодоление
языковых барьеров и достижение взаимопонимания.
На конгресс были особо приглашены молодые писатели, переводчики, редакторы и
издатели. Организаторы были готовы принять по 5 человек на одну финно-угорскую
языковую группу. Такой же объем групп был и на предыдущих конгрессах. 30.6.2010
г. квоты были заполнены или переполнены во всех группах, за исключением саамов и
ненцев.
Оулу, как место проведения конгресса, посчитали удачным и интересным вариантом,
но это был дорогой вариант, особенно для участников, приехавших из России. Были
изучены альтернативы совместного проезда от границы до Оулу, но от них пришлось
отказаться как от слишком дорогостоящего варианта.
Предварительные заявки по месту проведения конгресса, размещения и питания
были сделаны весной 2009 г. Первое информационное сообщение было обнародовано
12.6.2009 г. путем рассылки его финно-угорским союзам писателей, литературным
и культурным организациям, университетам, СМИ и официальным организациям.
Информационное сообщение № 2 было разослано 16.3.2010 г. Заявки с докладами
были запрошены к 30.4.2010 г. Заявки принимались и после этой даты, последние
на месте проведения конгресса. Изменения и отказы от участия, поступившие в
последний момент, представили собой нелегкую задачу для организаторов конгресса,
причинив дополнительную работу и затраты.
Информирование
Информация о конгрессе передавалась органам печати, теле- и радиоканалам в два
приема, весной и летом 2010 г. Местные СМИ города Оулу (21 шт.) и объединения
писателей (16 шт.) были также проинформированы два раза. Весной 2010 г. книжным
и букинистическим магазинам города была разослана информация о конгрессе
и возможностях организации встреч с писателями, презентаций литературных
произведений и т.п. Кроме этого, мы высказали пожелание о том, чтобы книжные
магазины выставляли на показ финно-угорские произведения, предлагали их по
специальной цене и т.д.
По поводу конгресса в Оулу 17.5.2010 г. была организована пресс-конференция и
7.8.2010 г. подиум-дискуссия Финно-угорские литературы сегодня на Книжной
выставке-ярмарке Северной Финляндии.
Посольство Финляндии в Москве, консульства в Санкт-Петербурге и Петрозаводске
были проинформированы о конгрессе, и с ними велось тесное сотрудничество вплоть
до самого начала конгресса.
В предшествующих литературных конгрессах приняли участие 67 финских писателей,
которым была разослана информация о предстоящем конгрессе с приглашением
прибыть на него. Финские издательства были также проинформированы о конгрессе,
им было предложено принять в нем участие.
По экономическим причинам собственные сайты конгресса в Интернете не могли быть
созданы. Они были размещены при сайтах Общества М.А. Кастрена на официальных
языках конгресса – финском, английском и русском.
Перед началом конгресса главная газета города Оулу «Калева» опубликовала о конг-
рессе статью на всю страницу. Во время проведения конгресса на нем побывали,
насколько известно, одна телекомпания, две радиокомпании и 5–10 корреспондентов.
Одна из радиокомпаний брала после конгресса интервью у его участников. Несмотря
на то, что ресурсов организаторов не хватило для полного отслеживания публичных
отзывов о конгрессе, следует отметить, что его освещение в СМИ Финляндии было
весьма скромным.
Финансирование
Заявки на финансирование подавались в 2009–2010 годах. Министерство образования
и культуры Финляндии, Общий фонд развития и культуры имени Альфреда
Корделина, Книжный фонд издательства «Отава», Фонд «Экла» и Фонд имени Е.В.
Понкала выделили субсидии, тогда как семь организаций вынесли отрицательные
решения. Несмотря на все ожидания и пожелания общая сумма финансирования
подтвердилась только в конце весны 2010 года, что доставило определенные
трудности как для организаторов, так и для тех участников конгресса, которые ждали
информации об окончательных затратах на размещение. После того, когда общая
сумма финансирования подтвердилась, участникам конгресса смогли предоставить
бесплатное размещение. Несмотря на то, что объем финансирования оказался
меньшим, чем тот, который намечалось получить, путем сокращения программы и
персонала удалось вписаться в установленные рамки.
При составлении бюджета организаторы конгресса с самого начала исходили из того,
что без взносов за участие (которые, как мы себе представляли, будут действовать
в качестве эффективной системы заявок), конгресс нельзя будет организовать. С
другой стороны было ясно, что платой за участие нельзя будет покрыть расходы на
проведение конгресса в целом. Остановились на сумме 100 евро за участие (например,
на конг-рессе в Петрозаводске в 2006 году эта плата составляла 50 евро, а на конгрессе
финно-угроведов в Пилишчаба в 2010 году плата за участие была 125 евро). Не все, к
сожалению, оплатили свое участие в конгрессе.
Конгресс обошелся примерно в 700 евро за каждого участника. Эту сумму Обществу
М.А.Кастрена пришлось заплатить и за тех, кто отказался от участия в последнюю
минуту или просто не приехал, а их размещение, питание и т.д. уже нельзя было
аннулировать.
Материальная помощь была получена от газеты «Хельсингин Саномат»,
газеты «Калева», банка «Нордеа» и юридической фирмы «Кастрен & Кастрен».
Помимо этого многие другие организации и частные лица выполняли незаменимую и
бесплатную работу на благо конгресса.
Письменные материалы конгресса
Доклады запрашивались в письменном виде к 30.4.2010 г. С получением некоторых
докладов были трудности, и, несмотря на неоднократные просьбы, некоторые
участники привезли свои доклады непосредственно на конгресс. С точки зрения
перевода и печатания задержка в поступлении докладов означала для организаторов
дополнительную работу и дополнительные расходы.
В публикацию конгресса «Крылья водоплавающей птицы» смогли включить
доклады, полученные до 30.6.2010 г. Однако ни одного отчета о деятельности
финно-угорских союзов писателей для включения в данную публикацию не было
получено. Планировалось также включить презентацию участников конгресса,
но от этого пришлось отказаться из-за нехватки времени – о многих писателях
вообще не было получено биографических сведений, а часть полученного материала
опять же потребовала бы большой работы по редактированию. Для переводчиков
и председателей пленарных заседаний и секций были составлены краткие рабочие
презентации о писателях.
Литературную программу во время досуга (экскурсия по литературному городу
Оулу, декламация стихов, дискуссии) посчитали разнообразной, свежей и интересной.
В книгу «UgricSlam2010!» предполагалось включить продекламированные при
открытии конгресса приветственные стихи на тех языках, на которых они были
прочитаны, т.е. на оригинальном финно-угорском, финском и английском. У
некоторых поэтов, участни--ков конгресса, стихи пришлось запрашивать помногу раз,
некоторых из них пришлось исключить из программы, потому что от них не было
получено материала. Задержка в получении текстов вызвала спешку с переводами,
редактированием и печатанием. Книга вышла своевременно, но в ней остались
ошибки, неточности и шероховатости. Частично исправленное издание все же удалось
раздать на следующий день.
Антология «Волга» издательства «Савукейдас» («Дымный оазис») была
опубликована на конгрессе с помощью фонда «Экла» и подарена всем официальным
участникам конгресса.
Во время конгресса была устроена выставка книг, изданных за последние два года и
так или иначе связанных с финно-угорскими народами и языками. Эти книги заняли
много выставочных столов, среди них была и ранее изданная литература. Книг,
опубликованных в Финляндии, на выставке было 25 шт. При открытии книжной
выставки писателям была предоставлена возможность презентации своих книг,
сообщив об этом организаторам заранее. С презентациями выступили пять писателей,
кроме них был еще ряд выступающих, так что отведенного на данное мероприятие
одного часа для всех выступлений не хватило. Книги, экспонированные на выставке,
после конгресса были подарены библиотеке Университета г. Оулу.
Финско – русско – английский устный перевод
Как на время официальной части конгресса (пленарные заседания, секции), так
и на время его неофициальной части (экскурсия, вечерние программы) были
предусмотрены синхронный и последовательный переводы на официальных языках
конгресса – на финском, английском и русском. Особой благодарности был удостоен
перевод в секциях, так как благодаря переводу в обсуждении могли участвовать также
лица, не знающие языка выступающего.
Перевод (техника и переводчики) в экономическом отношении были самой
дорогостоящей частью затрат конгресса, но на этом не хотели экономить – ведь темой
конг-ресса была переводческая деятельность.
С предварительным получением текстов докладов для переводчиков в некоторых
случаях наблюдались трудности. Высококвалифицированных, изучивших досконально
тематику конгресса переводчиков хвалили как выступавшие участники, так и
слушатели. Перевод-ческая деятельность оказалась весьма актуальной темой.
Размещение
Размещение участников конгресса первоначально предусматривалось организовать в
общежитиях Университета г. Оулу на корпусе Линнайнмаа, что позволило бы им всем
разместиться в одном и том же месте. От этого, однако, пришлось отказаться, так как
данные помещения для размещения, в отличие от предварительной информации, не
были свободны.
Были предприняты попытки разместить участников в достаточно большой и
недорогостоящей гостинице в центре г. Оулу. Гостиница «Турист» была полностью в
распоряжении участников конгресса, в гостинице «Радиссон Блю Хотел» разместилось
16 человек, из которых 10 человек оплатили свое проживание сами, а часть участников
конгресса разместилась частным образом.
Один неприятный заключительный эпизод имел место в гостинице «Турист», где
один номер был оставлен в столь плохом состоянии, что расходы по его уборке
и переоборудованию составили свыше 300 евро, эту сумму пришлось заплатить
Обществу М.А. Кастрена. Эти деньги были получены задним числом от лиц,
причинивших ущерб.
Дополнительные программы
В связи с проведением конгресса были организованы дополнительные мероприятия
в других местах в Финляндии: выставка на тему Коми, организованная Обществом
M.A. Кастрена, была проведена недалеко от г. Оулу в муниципалитете Тюрвяя,
Sugrirock 2010, организованный Обществом «Финляндия-Россия», во время конгресса
гастролировал в Оулу. В конце лета организаторам конгресса предложили также
фотовыс- тавку на тему Лапландии, но за неимением средств и времени от нее
пришлось отказаться. Книга со сведениями о выставке и иллюстрациями все же была
подарена для книжной выставки.
Женская секция общества «Suomen PEN ry» («Зарегистрированное общество ПЕН
Финляндии») была готова оказать поддержку участию в конгрессе одной поэтессы,
при условии, что она выступит на мероприятии PEN для поэтесс в Оулу. Поэтесса,
однако, уехала из Оулу до начала данного мероприятия, не сообщив об этом ни
организаторам, ни обществу PEN, вследствие чего план оказания поддержки данной
поэтессе не осуществился, и мероприятие женской поэзии, очевидно, было проведено
без финно-угорского компонента.
Наблюдения о конгрессе
Из-за различий в культуре организационной работы получение основных
сведений от подавших заявку на участие в конгрессе оказалось неожиданно
проблематичным. Задавались вопросы: почему необходимо заранее знать Ф.И.О.
участника, почему надо заранее прислать доклад и т.д. Объяснения, что Ф.И.О. нужно
знать для бронирования номера в гостинице, а доклад нужен для сборника докладов
конгресса, приходилось повторять по нескольку раз одним и тем же людям. Тем
не менее, на конгресс прибыло несколько человек, заранее не приславших бланк с
заявкой и не подтвердивших свой приезд, не говоря уже об оплате взноса за участие.
Помимо этого, часть людей покинула место проведения конгресса до его окончания,
не сообщив об этом организаторам ни заранее, ни после. Все это причинило
организаторам убытки в несколько тысяч евро.
Многие хотели, чтобы освещение хода конгресса средствами массовой
информации было более масштабным; этого хотели и организаторы. Информация
о конгрессе предлагалась многим финским средствам массовой информации, но
представителей масс-медиа не удалось привлечь на место проведения конгресса даже
в удовлетворительном количестве. АФУЛ, вероятно, мог бы собрать информацию о
конгрессе в СМИ других финно-угорских регионов.
Финские активисты Ассоциации финно-угорских литератур создали блог АФУЛ на
сайте http://ugrikirjallisuus.blogspot.com, цель которого состоит в том, чтобы служить
свободным каналом связи между финно-угорскими писателями и специалистами в
области литературы.
Отсутствие мордовской группы было очень досадным. Организаторы конгресса
получили информацию о проблемах с визами за неделю до начала конгресса, когда
подавали заявления о визе в Посольство Финляндии в Москве. По словам посольства,
визы были бы выданы, если бы анкеты на получение виз имели бы надлежащий вид
(они были в недостаточной мере заполнены). С посольством успели переговорить и
договориться о срочном рассмот- рении мордовских заявлений, если таковые (новые
или дополненные) будут получены к 20.8., вследствие чего визы можно было бы
получить в понедельник 23.8. Сразу пос- ле получения необходимых паспортных
данных в июне, за 1,5 месяца до начала конгресса, в Мордовию были отправлены
экспресс-почтой приг-лашения и инструкция о получении виз по электронной почте.
К счастью, других отсутствующих участников, обнаружившихся в последнюю минуту,
было меньше, всего лишь один ханты, один коми и один эстонец, которые не приехали
по причине заболевания.
Организаторам до сих пор досадно, что из-за нехватки финансирования некоторые
запланированные программы и мероприятия не осуществились, в частности, не
состоялась встреча писателей и переводчиков их произведений.
XI Международный финно-угорский литературный конгресс «Поворотный момент
литературы» представил на всеобщее обозрение и ознакомление современную
литературу финно-угорских народов, а также предоставил финно-угорским писателям
и переводчикам возможность налаживания контактов с литературным миром своих и
других народов.
Языки, литературы и культуры финно-угорских народов борются за свое
существование в меняющихся условиях России. Интерес к литературам финно-
угорских народов – в особенности к переводной литературе – укрепляет также и веру
финно-угров в свое будущее.
Tervetuloa!
VastaaPoistatjt
Kiitos. Kunhan ehdin niin lataan tänne jotain pientä.
VastaaPoistaTaustakuvaa voisi minusta miettiä. Nyt käytössä on peruskuva kirjahyllystä, joka on monen blogin taustalla. Ehdottaisin, että sommiteltaisiin AFUL:ille ihan oma taustakuva käyttäen hyväksi valmiita taustakuvia, säättämällä värejä jne.
Taustakuvassa voisivat yhdistyä esimerkiksi kirjat, luontonäkymät, kirjaimet, vähemmistöihin viittaavat kuvat/ graafiset merkit (mitä ne sitten olisivatkaan) jne.
Blogin värimaailmaa voisi myös säätää.
Villellä on nyt käyttäjäoikeudet ja pääsee säätämään blogia uusilla taustakuvilla ja muokkaamaan värimaailmaa.
VastaaPoistaKäyttäjäoikeuksia voi lisätä sen jälkeen, kun blogiin on rekisteröitynyt; kutsut ovat lähteneet ensipalaverissa mukana olleille,
tjt